Mineraaliesiintymät kansallisomaisuudeksi ja kunnon verotuotot Suomelle

27.12.2018

Mineraaliesiintymät ovat uusiutumattomia luonnonvaroja. Suomi saa niistä verotuottoja ja muita välillisiä hyötyjä (työllisyys) vain niin kauan, kuin mineraaleja riittää. Jo siitäkin syystä mineraaliesiintymistä Suomelle saatava hyöty on maksimoitava.

Tällä hetkellä kaivosyhtiöiden voittomiljardeista Suomelle saatava hyöty on olemattoman pieni. Finnwatchin mukaan Suomi sai vuosina 2011-14 kaivosyhtiöiltä 92 miljoonaa euroa verotuottoa. Malmien myynti oli tuolloin 3.85 miljardia. Suomeen jäi siis myynnin arvosta vain 2.4 prosenttia.

Kaivosyhtiöt maksavat Suomessa normaalia 20 prosentin yhteisöveroa. Yhtiöiden verosuunnittelun takia Suomi ei kuitenkaan käytännössä saa 20 prosenttia niiden tekemästä voitosta, vaan menettää kymmenien miljoonien eurojen edestä verotuloja (Finnwatch). Kaivosyhtiöiden verotus onkin uudistettava niin, että Suomi saa uusiutumattomien mineraalivarojen käytöstä nykyistä suuremman osan vero- ja muina tuottoina.

Mielestäni Suomen pitää ottaa käyttöön muissa maissa käytetty ns. rojaltikäytäntö, jossa kaivosyhtiö maksaa valtiolle (tai osavaltiolle) mineraaliesiintymän käytöstä korvausta tietyn prosentin nettotuotosta. Suomen nykyinen käytäntö, jossa maanomistaja saa 0.15 prosenttia malmin arvosta louhintakorvauksena, sekä 50 euroa hehtaarilta, on riittämätön ja yhtiöt kiertävät sitä hankkimalla maan omistukseensa. Jo 2.5 prosentin rojalti olisi tuottanut meille vuosina 2011-14 toiset 90 miljoonaa.

Muissa maissa mineraalivarat katsotaan yleensä valtion omaisuudeksi, jota yhtiöt saavat käyttää korvausta vastaan. Myös Suomen on aika katsoa, että mineraaliesiintymät ovat kansallisomaisuutta, joista saatava hyöty kuuluu erityisesti Suomen kansalle. Olen aiemmin ehdottanut, että kansallisomaisuuden määritelmä - joka sisältää mineraalivarat - kirjataan perustuslakiin, kuten myös tämän omaisuuden käytön periaatteet. Näin huolehditaan siitä, ettei kaikki ole kaupan ja millä hyvänsä ehdoilla.

Suomen kaivospolitiikassa on muutakin korjattavaa: valtauskäytäntö ja vastuut ympäristövahinkojen osalta. Valtauskäytäntö on vanhanaikainen, ja ensimmäinen varausilmoituksen tekijä saa käytännössä oikeudet mineraaliesiintymään (kun hakee luvan kahden vuoden sisällä) (kaivoslaki 44 §, 32 §). Asian ei pitäisi olla automaattisesti näin, ja lupaviranomaisen pitäisi hakemusta käsitellessään punnita nykyistä tarkemmin yleiset ja yksityiset edut suhteessa haittoihin.

Ympäristövahinkojen osalta lasku jää valitettavan usein veronmaksajalle. Yhtiöiden on kannettava nykyistä enemmän vastuuta ympäristövahinkojen korjaamisesta, ja kun rahoja korjaamiseen ei vahingon tapahduttua välttämättä löydy, voisi olla viisasta kerätä yhtiöiltä rahaa etukäteen jonkinlaiseen vakuusrahastoon. Nykyinen vakuussysteemi on joka tapauksessa riittämätön ja kattaa vain alueen saattamisen yleisen turvallisuuden edellyttämään kuntoon toiminnan päätyttyä.

Kaiken kaikkiaan on sanottava jyrkkä ei mineraalivarojemme ryöstämiselle ja sille, että ympäristövahingot korvataan valitettavan usein veronmaksajien kukkarosta. Suomen kaivospolitiikkaan on saatava tolkkua.